Kansallispukukankaisia

Olin vähän retkeilemässä luonnossa ja siksi olen näinkin monta päivää ollut hiljaa. Asemapaikkani oli pari päivää Jyväskylä ja lauantaina ennen paluumatkaa kävin vielä Suomen käsityön museon kaupassa. Ostin sieltä nämä korvikset.

Korviksissa on Euran kansallispuvun kangasta. Samaa kangasta käytetään puvussa sekä liiviin että hameeseen. Tässä on kuva Euran puvusta lapsella, näyttäisi siltä että tämä on mahdollisesti Vuorelman kuvastosta napattu (koska kuvan malli näyttää tutulta ja Vuorelman kuvastoja on tullut muutamaan kertaan selailtua). Valikoimassa ei ollut oman puvun kankaasta tehtyjä asioita, joten otin sitten nämä korvikset, koska ne miellyttivät eniten. Korvikset maksoivat 14,20 euroa ja olin ensimmäinen, joka käytti museon korttipäätteen etälukutoimintoa. Korvikset on valmistanut Anita Grönlund, tai Ansku vaan. Nettisivuilla korvakorujen hinnaksi ilmoitetaan 10 euroa. Museo siis otti tuon nelisen euroa katetta mutta ihan mielelläni tuen käsityön museota, kun se joka vuosi vissiin saa olemassaolostaan taistella.

Minulla on toinenkin kansallispukukankaasta valmistettu asia, ja tässä on minun oman pukuni kangasta. Äiti on tehnyt minulle joululahjaksi tällaisen kukkaron. 

Kukkarossa on Etelä-Pohjanmaan puvun hamekankaan etukeskiosaa. Kansallispukujen hameissa voidaan joissain tapauksissa edessä keskellä käyttää halvempia lankoja, kuten tässäkin tuollaista viininpunaista kirkkaanpunaisen sijaan. Etukeskiosa jää aina esiliinan alle piiloon ja siksi siihen pystyy laittamaan niitä vähän halvempia lankoja, kun ne ei näy. Käytän tätä kukkaroa yleensä semmoisen käsilaukun kanssa, missä ei ole mitään pienempää taskua. Kukkaroon voi sitten laittaa huulipunan tms. pikkutavaraa ja sitten ne löytyvät kassin pohjalta helpommin.

Advertisements

One thought on “Kansallispukukankaisia

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s