Uusi rannekello Bering 10725-262

Olen reilun kuukauden ollut ilman rannekelloa. Edellisestä kellostani meni taas jälleen kerran hihnaa kellotaulussa pitävä tappi poikki, tämä tapahtuu vähintään kerran vuodessa. Sen seurauksena kello lentää yleensä komeassa kaaressa ranteesta jorpakkvankeloon. Kaksi vai kolme kertaa olen käyttänyt sen siitä syystä huollossa – tärähdys aiheuttaa kellokoneiston liikkumista ja osoittimet irtoavat paikoiltaan. Oli hirveän hauska saada kellosepältä palautteeksi että ei kannata paiskoa sitä kelloa kovin paljoa. En paisko, se vaan irtoaa ja fysiikka hoitaa loput. En siis halunnut jatkaa enää yhteistä elämää Leijonan kanssa. Sitä edellinen kello oli muuten ok, mutta lasi meni niin naarmuille ettei siitä enää näe mitään. Lasi pitäisi tilata erikseen ja se ei ilmeisesti kannata.

Uutta kelloa kävin pari viikkoa sitten katsomassa Timanttisilla. Vilkaisin vain vitriinit läpi, jotta näkisin mitä on tarjolla. Päädyin sitten tähän Beringin kelloon. Yksi syy on se, että se on aika saman oloinen kuin se Radon 3000 euroa maksava kello jonka ehkä oikeasti haluaisin joskus… Bering

Tärkeintä rannekellossa minulle ovat sopivat koko, minuutti- ja tuntiviisari sekä kaikki tunnit osoitettuna jotenkin. Tässä on noita kiviä, mutta en kestäisi semmoista kelloa missä on vain esim. klo 12 merkittynä. Kello maksoi 169 euroa. Takuu on kolme vuotta.

Tämä kello on ruskean sävyinen, mutta eri valoissa se näyttää vähän eri väriseltä. Kullatut osat ovat ruusukultaa ja kellotaulu on helmiäistä. Kello on paristokello. Lasi on safiirilasia, joten se ei naarmuunnu. Leijonankin lasi oli safiirilasia ja siinä ei ole naarmun naarmua. Hihnassa naarmuja sitten on kyllä senkin edestä. Tässä Beringissä hihnaa on helppo säätää itsekin, ei tarvitse mennä kellosepälle sitä varten.

Bering on tanskalainen yritys ja heidän juttunsa kelloissa on ohut keraaminen kotelo ja ensiluokkaiset materiaalit jne. jne. Beringin nimi tulee tanskalaiselta tutkijalta Vitus Beringiltä, jonka mukaan on nimetty merialuekin.

BeringTässä kellossa erikoisin yllätys oli tuo säilytyslaatikko. Se on lasia. Takuu- ja käyttöohjelappusessa kerrotaan, että ideana on keksiä oma käyttötarkoitus rasialle. Lappusen kuvissa on esitelty mm. kynttilän polttamista, karkkeja ja kukkia. Kansi on kyllä kätevä, se sihahtaa silleen kivasti kun se laittaa paikoilleen. En kyllä tiedä keksinkö tälle mitään käyttöä. Noh, ainakin siinä voi säilyttää tyynyä ja pussukkaa (koska kellon jälleenmyyntiarvo on uskomukseni mukaan korkeampi jos alkuperäisen rasian säilyttää).

Jee, nyt minulla on taas rannekello eikä tarvi kaivella kännykkää jostain taskun tai laukun pohjalta ajan tarkistamista varten. Yleensä en kyllä pidä kelloa näin päin haluan että taulu on ranteen sisäsyrjällä. Tämä on kaikkien muiden mielestä sitten outoa ja väärin eikä se kaunis kellotaulu sitten näy muille. Yritän nyt käyttää tätä toisin päin, mutta taulu saattaa kyllä palautua ranteen sisäsyrjälle vielä. Sori.

Advertisements

One thought on “Uusi rannekello Bering 10725-262

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s