Ensimmäinen vinyylini ja parit cd:t

Kuten olen jo aiemmin todennut, ovesta ulos lähteminen tietää rahan menoa. Perjantaina käväisin Levykauppa X:ssä katsomassa olisiko ollut Keinuvan lahnan uutta julkaisua siellä myynnissä. Kaikki kappaleet oli varattuna mutta pääsin varavaralle. Lauantaina sainkin jo sähköpostin, että levy odottaa minua myymälässä. Toisesta liikkeesä oli ilmeisesti tilattu sitten minulle oma kappale ja tänään kävin sen hakemassa. Kyseessä on ensimmäinen ostamani vinyyli. Minulla ei ole vinyylilevysoitinta, joten kuuntelen vain tuota cd:tä. Kannet ovat upeat ja niitä on ilo katsella. Paketti maksoi 21,95 euroa. Minunkin vinyylini oli numerolla 666. Numerointikone oli jotain temppuillut ja samalla numerolla on tullut muitakin kappaleita. 

klkl
Onneksi levyjä saa myös ilmaiseksi. Natoni ja hänen miesystävänsä ovat muuttamassa saman katon alle ja tässä yhteydessä tämä melkein-lanko jakoi omaisuuttaan pois. Sain nämä levyt kun lupasin tulla muuttoavuksi.

cdVarsin mitättömiltähän nämä cd-kannet näyttävät tuon vinyylin rinnalla. Kuvassa siis Rammsteinin Rosenrot, Kitkerät neitsyet -yhtyeen Todellisen menestyksen salaisuus sekä Tuomari Nurmio & Alamaailman vasarat -kokoonpanon Kinaporin Kalifaatti.

Lopuksi tietenkin video siitä, miten vinyylilevyjä tehdään.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s