Villaisia lahjoituksia

Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään.

Nämä sanat olivat mielessäni kun pakkailin vastaanottokeskukseen vaatteita vietäväksi. Eihän näitä nyt loppujen lopuksi paljon tullut yhdeltä hengeltä, mutta kokonaismäärä oli aika valtava. Olin kirkolla auttamassa vaatteiden lajittelussa ja kantamisessa tänä aamuna. Enimmäkseen ihan kelpoa vaatetta mutta myös vähän älyttömiä: esim. juhlakenkiä. Hei, millasissa kengissä itse kuljette talvella kun kadut on jäätä ja loskaa? Ette varmaan missään satiinikorkkareissa? Harvinaisen pieni osa vaatteista oli rikkinäisiä.

Mieheltä löytyi pari ylimääräistä takkia, kolme paria hanskoja ja sitten itseltä näitä villaisia.

villat

Villasukista ensimmäiset on kutonut äitin täti ja toiset äiti. Lapaset olen kutonut itse käytettäväksi toisten lapasten sisällä ja ne ovat minulle vähän pienet oikeastaan. Lanka oli Novitan joku väriä vaihtava.

Vihreän huivin olen kutonut itse, lanka on Novitan Huurre ja ohje löytyy Ullaneuleesta.

Mustavalkoinen huivi on sekin äitin kutoma – tosin kangaspuissa. Käytin sitä vähän aikaa mutta langat jäivät koko ajan kiinni takin nappeihin ja ties mihin. Sitten laitoin sen pesukoneeseen muiden villavaatteiden kanssa villapesussa ja kas vain! Sehän huopui kivasti 😀 Ihan käyttökelpoinen mutta vähän lyhkäseksi se siinä koneessa tuli.

Piponkin olen itse neulonut joskus pari vuotta sitten. Aika harvoin pidän pipoa ja aina voin tehdä uuden jos tulee pipon tarve. Olen aika varma että piponkin ohje on Ullasta, mutta en nyt löydä sitä. Noh, sekin on Novitan langasta tehty.

Sukat ja lapaset yhdistin toisiinsa Ikeasta ostetuilla nimikorteilla tms. Joku heräteostos, en oo keksiny niille mitään käyttöä ennen kuin nyt. Myyntipakkauksen mukaan ovat tehdyt Kiinassa.

Vaatteet lähtivät matkaan Iittalan paperikassissa.

Kassi

Lapasia penkoessani huomasin yhdet, joista peukalot olivat kuluneet niin puhki, ettei niitä kannatta enää korjata. Laitoin ne roskiin. Näiden alla olen siis käyttänyt toisia lapasia. Nämä olivat joululahja anopilta. Mies ei suostunut omiaan käyttämään, minä taisin käyttää sitten molempien parit puhki.

rosk

Pelejä aikaa tappaville

Jos olette sattuneet uutisia lukemaan, niin maassamme on avattu pikavauhdilla uusia vastaanottokeskuksia. Suurinta osaa ihmisistä tämä ei varmaan liikuta pätkän vertaa. Osa on asiasta pahoillaan, osa haluaa auttaa turvapaikanhakijoita.

Fb:ssa törmäsin tapahtumaan, jossa turvapaikanhakijoille kerättiin vaatteita. Keskustelussa vastaperustetun vastaanottokeskuksen työntekijä toivoi pelejä, joissa ei tarvita minkään tietyn kielen osaamista. Esimerkiksi shakki, domino, tavalliset pelikortit jne. Laitoin hänelle vielä sähköpostia ja vastauksen jälkeen pakkasin pelit kasseihin ja kävin heittämässä paikan päälle. Ovatpahan ainakin käytössä eivätkä vaan makaa kaapin perukoilla. Tässä siis kavalkadi itselle tarpeettomaksi käyneistä peleistä.

Palat

Ensiksi yhdeksän palapeliä. En ole muuten näistäkään ostanut yhtäkään 😀 Nimittäin, muuttaessamme tänne asuntoon, anoppini – eli entinen asukas –  jätti kaikenlaista tänne meille, mm. näitä palapelejä. Olen ehkä tuon vasemmassa alakulmassa olevan koonnut kerran, muita en muista nähneenikään. Tykkään kyllä palapeleistä mutta kun nyt tuntuu olevan kaikenlaista muutakin tekemistä niin ovat sitten jääneet vähemmälle huomiolle. Palapelejä kokoan yleensä jouluisin siskoni kanssa. Paloja pitää palapelissä olla mielestäni vähintään 1000. 500:kin käy jos on tosi vaikea kuva.

Koska kuvassa näkyy parikin Ravensburgerin palapeliä, kerrotaanpa vähän siitä. Onko se vanha saksalainen yritys? No tietenkin se on! Se on perustettu 1883 ja se on Euroopan suurin palapelien valmistaja. Koska yhtiön oma nettisivu on sekava, saatte linkin Wikipedian artikkeliin. Kuvan palapeleistä kiinnittäisin huomionne vielä oikeaan yläkulmaan, jossa on saamelaislapsia esittävä piirros. Kyseinen palapeli on valmistettu Suomessa. Valmistaja on Varjopeli Oy ja ainakin palapelin kannen perusteella se on sijainnut Upeliktsjoella. Tosin nykyään sen kotipaikka on kaupparekisterin mukaan Espoossa.

Sitten vein kaksi pakkaa pelikortteja. Olisihan niitä enemmänkin mutta niistä en syystä tai toisesta voinut luopua. Esim. yksi on askartelukäytössä ja siitä puuttuu jo kortteja.

Nämä kaksi pakkaa olivat kuitenkin aivan joutavina. Finnairin korteilla on jo ikää. 10-vuotiaana olin äitini kanssa Rodoksella, kuten jo tuulikellotekstissä kerroin. Silloin oli myös lentokoneissa tarjolla viihdykettä lapsille: värityskirjaa, tarrakirjaa, sarjakuvia ja pelikortteja. Pelikorteissa on tietoja maailman valtioista. Kaksi korttia per valtio. Toisessa kortissa on lippu ja toisessa valtion ääriviivat ja sitten jotain perustietoa, kuten pääkaupunki, väkiluku, pinta-ala jne. Kun valtiot järjestää aakkosjärjestykseen, menevät myös pelikortit järjestykseen maittain ja kakkosesta ässään.

Cape Wrath -kortit äiti toi tuliaisena Skotlannin-matkaltaan. Cape Wrath on Britannian armeijan harjoitusmaali, luonnonsuojelualue ja vaikka mitä.  Korteissa on kuvituksena Cape Wrathin maisemia ja eläimiä. Kortit on painettu osana Defending the past -nimistä projektia, jonka takana on sanahirviö Royal Commission on the Ancient and Historical Monuments of Scotland. Projekti oli käynnissä vuonna 2010 ja hei, heilläkin on ollut oma blogi!

domsha

Lopuksi vielä shakkilauta, nappulat ja domino. Shakki ei ole oikein koskaan ollut minun pelini. En vain osaa ajatella niin strategisesti kuin olisi tarvis. Tuo shakkilauta ja nappulat ovat siis myös tänne meille jätetty niin kuin palapelitkin. Lisäsin shakkinappuloiden kanssa samaan pussiin muovinappulat, jotka tulivat backgammonini kanssa. Nyt laudalla voi pelata myös tammea. Backgammonilleni ostin kauniimmat puiset nappulat jo ajat sitten, nuo muoviset hirvitykset eivät mitenkään sopineet sen kauniin kauniin laudan kanssa.

Dominopelin olen ostanut varmaan joskus kirpparilta. Montako kertaa olen sitä pelannut? En kertaakaan. Sen sijaan olen joskus rakennellut jonoja ja työntänyt niitä kumoon. Ikävä kyllä nuo dominopalikat ovat niin vintturat etteivät ne yleensä kaatuneet oikeaan suuntaan tai pysyneet tarpeeksi kauaa pystyssä.

Sinne menivät pelit ja vehkeet. Samalla meni myös kaksi kangaskassia. Hengenpelastaja ja jostain meille kulkeutunut Naisten kymppi -kassi. En koskaan juokse, mutta mieheni ekstrasisko on muistaakseni Naisten kymppiin osallistunut. Jotain tavaraa lienee siis meille siinä kuljetettu, nyt kuljetettiin pois.

Swap-botin seitsemän postikortin vaihto

Ja heti perään toinen vaihto, tällä kertaa postikortteja. Valitsin seitsemän maailmalle lähtevää yksilöä kokoelmastani.

Kort

Entuudestaan tuttuja ovat Marilyn ja hatut. Ja sitten mennään järjestyksessä vasemmasta yläkulmasta lähtien!

Vanity Fair on nykyäänkin ilmestyvä lehti, mutta tuo kortti on siitä vanhemmasta Vanity Fairista. Sain kortin Swap-botin ryhmän arvonnassa. Harmikseni kyseinen ryhmä vain jotenkin kuoli. Kortissa on helmikuun lehden kansi vuodelta 1926 ja sen on piirtänyt A. H. Fish. Tältä nettisivulta pääsee lukemaan tietoa kyseisetä kuvittajasta. Oletan että kyseessä on sama henkilö, tyyli on ainakin hyvin samanlainen. Kortista ei selviä painopaikkaa tai julkaisijaa.

Hihojaan käärivä insinööri on maalauksesta Kansas City Spirit. Kortin taustalta selviää, että Hallmarkin perustaja tilasi tämän maalauksen juhlistamaan/muistuttamaan Kansas Cityn uudelleenrakennuksesta. Tulva tuhosi kaupungin 1951. Taulun on maalannut Norman Rockwell ja Jon Atherton ja se kuuluu Hallmarkin taidekokoelmaan. Ja kuten nyt jo fiksuimmat ovat varmaan jo keksineet, tämän kortin on painanut Hallmark, joka on yhdysvaltain suurin korttivalmistaja. Tämä kortti mainostaa tuota Hallmarkin taidemuseota. Kortti on painettu vuonna 2001.

Sitten pääsemme hetkeksi kotimaan kamaralle. Mustavalkoisen luontokortin ostin Itäkeskuksen kierrätyskeskuksesta. Minusta on hienoa, miten on oikeastaan mahdotonta tietää miten päin kuva on oikein päin. Kuvan on ottanut Matti Pitkänen ja julkaisija on Studio Pitkänen Ky. Kortti on painettu Suomessa. Kortin takapuolella on jotain epämääräisiä jälkiä joiden perusteella uskon kortin olleen liimattuna johonkin aiemmin.

Sormusten herran ekan osan mainoskortti. Tämäkin on tullut varmaan Swap-botista. Taustalla mainostetaan kisaa, jossa voi voittaa matkan Uuteen Seelantiin elokuvan kuvauspaikoille. Kortin on painanut Artcards ja kortin numero on 376. Kortti on kotoisin Singaporesta.

Viimeisenä on Ernie, Swap-botin logo. Hämmennyin kun havaitsin että minulla oli näitä kaksi. En tiedä mistä näitä saa mutta jotku swappaajat näitä selvästi ovat käsiinsä saaneet ja minulle toimittaneet. Taustalla ei lue painopaikkaa tai muutakaan, vain kutsu tulla mukaan Swap-botiin. Swap-botin blogista voitte katsella mm. Ernien innoittamia askarteluja.

Huh, onneksi olin jo noista parista kortista kirjoittanut. Nyt pitäisi vain jaksaa tehdä töitäkin.

Edit. Sen verran pitää vielä lisätä, että laitoin kuoreen pienen kortin jossa oli vaihdon nimi jne. Sekin on tullut minulle Swap-botissa joskus. Tässä siitä vielä kuva.

Kalako

Swap-botin ATC-vaihto

On taas aika lähettää kortteja maailmalle. Tällä kertaa lähtee yksi ATC, katsotaan mitä tulee takaisin. Tämä on semmoinen nopea vaihto taas, jossa ei ole mitään teemaa eikä tarvitse olla itse tehty ATC.

Päätin lähettää parilleni tämän:

ATCATC

Olen saanut tämän ATC:n Swap-botin kautta marraskuussa 2010. Kyseisen vaihdon nimi oli “Heavy metal ATC” ja ehtona oli, että ATC:ssa on käytetty jotain metallista.

ATC lähtee matkaan tämän värikkään sammakkokortin sisällä. Tämäkin on Swap-botin kautta tullut minulle, todennäköisesti joku itse askarreltu. Hieno, en ole malttanut aiemmin tätä mihinkään laittaa näiden upeiden värien takia.

sam

Maasta poimittuja

Outoihin tapoihini kuuluu poimia kadulta ja busseista yms. pudonneita pieniä tavaroita, lähinnä nappeja. Toiset poimii sieniä ja mustikoita, minä näitä nippeleitä. Tässä tämän kesän satoa kolme kappaletta.

Poimitut

Ensimmäinen on pieni kukkajuttu. Se on varmaan ollut hiuspinnissä kiinni. Löysin tämän Aleksi13:n lattialta Gymnaestradan aikaan. Ehkä se on jonkun voimistelijan tukasta tippunut.

Bodyguard-napin löysin linja-autosta. Bodyguard on ainakin Stockmannin vaatemerkki. Samalla nimellä valmistetaan kyllä myös työvaatteita, mutta tuo nappi ei näytä olevan peräisin työvaatteesta. Nappi on jotain metallia.

Fenderin plektra löytyi kadulta Kluuvista. En soita kitaraa, mutta se vain kiinnitti huomioni ja nappasin mukaan. Tässä Fenderin kaupan kuvaus plektrasta.

Tässä videossa tehdään erimerkkistä plektraa, yhdessä kohtaa näkyy kun laser leikkaa levystä paloja, luulen että suurin osa plektroista tehdään vain sillä tavalla. Mutta käsityötäkin näihin voi näköjään laittaa niin paljon kuin haluaa.

Roskalavavisiitin antimet

Pertti Palmrothit antanut roskalava vain jatkaa antamistaan. Tai nyt siinä on jo kolmas lava samalla paikalla putkeen.

vihk laukirkannu pärkor

Käyttämättömiä ruutuvihkoja löytyi kolme kappaletta A4-kokoa, kaksi Battery-vihkoa, yksi A6 ja yksi A7 avolehtiö. Isot vihkot ja avolehtiön on valmistanut Paperipiste. Paperipisteen vihkot ja lehtiöt valmistetaan Hattulassa ja niillä on Ympäristömerkki ja Avainlippu. Vaikka Paperipiste tekee myös avolehtiöitä, ei löytämäni avolehtiö ole heidän valmistamansa. Kyseisen avolehtiön maahantuoja on Wulff. Battery-vihkojen valmistaja tai myyjä tai maahantuoja ei selviä vihkoista.

Vihreä kirjanen on Kiljukaula. Tässä linkissä voitte tutustua siihen pdf-muodossa. Kyseessä on siis kyltereitten laulukirja. Monta tuttua laulua kirjasesta löytyi, vaikka olenkin humanisti. Riemukkain löytö kirjasta oli Cicapon säveleen laulettava Huutolaatta. Kappaleen numero on 313, voitte tutustua siihen siellä pdf:ssä.

Lasikannu löytyi yhdessä pärekorin kanssa saman pihan toiselta roskalavalta. Kannu on mysteeri. Pohjassa on vain hintalapun jämä eikä kannen sisäpuolellakaan ole kuin numero 2. Kansi on jotain kevyttä materiaalia. En siis ustko tämän olevan mikään kovin arvokas. Hauska nekka silti, kansisysteemi on todella vänkä. Kannun korkeus on 12 cm.

Pärekori on vaan pärekori. Se on hyvässä kunnossa kaikin puolin, vähän pölyinen vain. Strategiset mitat ovat pohja 16 x 22 cm ja korkeus 17 cm. Nätti ja söpö ja kahva on tosi mukava kädessä.

25 värin Stabilot

Kun tarpeeksi monta kertaa kirjakaupassa kävelee niiden ohi niin kyllä ne sitten tulevat ostetuksi. Viimeistään siinä vaiheessa kun kanta-asiakasetuna sai pari euroa vielä hinnasta pois. Ostin siis Suomalaisesta kirjakaupasta jokin aika sitten lisää ohuita Stabilo-kyniä. Hinta oli muistakseeni 12,95. Kyllästyin siihen, ettei minulla ollut tarpeeksi värejä värityskirjaa varten. Nyt on. Ainakin siihen asti että niitä ei taas olekaan tarpeeksi.

Stabilo

Kuvassa näkyy myös sitä Enchanted forest -värityskirjaa. Olen tykännyt siitä ja aika monta kuvaa jo värittänytkin. Toki kuvia on vielä jäljelläkin monta. Hyvä ostos kaiken kaikkiaan. Äitinikin osti tämän kirjan ilmeisesti ystävälleen lahjaksi.

Stabilot ovat niitä tutuimpita 0,4 mm:n kyniä. Niitä on tässä 25 kappaletta. Suosikkivärejäni ovat tällä hetkellä vihreän eri sävyt, erityisesti tummin vihreä joka on melkein musta. Tuo värityskirjan puussa näkyvä kolmion mallinen tumma osa on väritetty sillä.

Stabilo on mm. maailman suurin korostuskynien valmistaja. Sekin on saksalainen perheyritys, jolla on pitkä historia. Millä saksalaisella firmalla ei olisi? Paketti kertoo saksalaiseen tapaan kaiken tarpeellisen kynistä. Mutta missä ihmeessä ne on tehty? Se ei paketista selviä. Stabilo ei myöskään julista made in Germanya, saati “made in Germanya”. On vain osoite Saksassa. Nettisivujen ukk:sta kuitenkin selviää että Saksassahan ne kynät tehdään ainakin suurimmaksi osaksi. Puuväreistä suurin osa tehdään Tsekissä ja muutama tuote Malesiassa. Ehkä tästä syystä ei lue valmistusmaata missään, koska on aina se pieni osa kynistä, jotka on tehty jossain muualla.

Hauska Stabilon nettisivuilta bongattu fakta oli nuo pienet raidat kynissä. Ne olivat alunperin valmistusvirhe, josta tuli sitten brändin tunnus. Ja ei kun värittelemään!