Nutturaneulat

Olen ollut sairas ja keskittynyt taas kansallispuvun paitaan sen, minkä olen yskimiseltäni jaksanut. Yskiminen jatkuu edelleen ja jatkuu vielä ties kuinka pitkään.

Nappasin kuvan tänään näistä nutturaneuloista yhtä keskustelua varten mutta sitten tajusin katsoa nettikaupasta ja siellä olikin kuva niin laitoin sitten linkin vaan. Mutta koska tässä on taas ollut monta päivää taukoa kirjoituksissa, niin esittelen nutturaneulani.

P2130531.JPG

Tutkittuani hiusjuttuja sisältävän laatikon ja näiden neulojen yleisimmät lojumispaikat varmistuin siitä, että kuvassa näkyvät nutturaneulat ovat kaikki omistamani kappaleet. Olen ostanut nämä Ninjasta. Pitkiä oli muistaakseni alunperin viisi, tai sitten olen ostanut kaksi kolmen pakettia. Lyhyitä oli alunperin neljä. Nämä ovat muovia ja kun niitä on käyttänyt jonkin aikaa, riippuu siitä kuinka usein nutturaita laittaa ja kuinka tiukasti, ne katkeavat. Jonkin verran ne toki joustavat. Teen nutturan näillä siten, että ensin letitän hiukset yhdelle letille, jonka jälkeen kaksi tai yksi näistä laitetaan letin juureen, ja letti pyöritetään sitten siihen ympärille. Lopuilla letti kiinnitetään nutturaksi. Paketti näitä maksaa yleensä jotain kolme euroa kai. Tällä hetkellä Ninjan valikoimasta löytyy kolmen kappaleen paketti hintaan 3,95.

Tämän mallisten nutturaneulojen pariin päädyin kun isän enon jäämistöstä löytyi hänen äitinsä (eli isoisoäitini) jäämistöä ja niiden mukana mm. tällaisia neuloja. Äiti opasti niiden käyttöön, hän oli kuulemma tehnyt lapsena/nuorena omalle isoäidilleen monta kertaa nutturan tämmöisillä. Perinnekampaus siis.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s