Farkkuasiaa

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, käytän farkkuja paljon. Monet vuodet minulla oli käytössä Leen Marion, mutta niissä on vaihdettu kangasta ja ne ovat menneet ihan plöröksi. Yhdet vein takaisin kauppaan mutta kun ne vaihdossa saadutkin nyt sitten hajosivat alle puolen vuoden käytön jälkeen niin päätin, että Lee voi pitää nykyisin kököt farkkunsa. Vanhoja paikkailin ompelukoneella, mutta ei niitä oikein kehtaa esim. työkeikalla käyttää. Kotona kelpaavat kyllä.

Varusteleka myy nykyään omia farkkujaan, ja siispä nyt on käytössä hamekansan farkut. Tarkempaa tietoa kaikesta löytyy tuolta Varustelekan sivulta. Valmistaja näille pöksyille on Masi ja ne on tehty Suomessa ja Virossa. Farkut maksoivat 59,99.

Tähän mennessä, eli parin päivän käytön perusteella, olen ollut tyytyväinen. Farkuissa on korkeampi vyötärö kuin Leen Marioneissa ja leikkaus on vähän väljempi muutenkin. Pitkästä aikaa piti itse lyhentää lahkeet, mutta sekin meni ihan ok:sti, ompelukone kuitenkin vähän suuttui siitä, että yritin taas äkkiä vaan…

Kangas venyy ihan mukavasti, vyötä on pakko käyttää, koska muuten housun kaulus rullautuu vatsamakkaran alle. Mahalle noin muuten kyllä on tilaa. Kissan karvat ja pöly tarttuu kankaaseen ihan tehokkaasti. Kiireen takia minun piti näitä viikolla pitää jalassa yksi päivä pesemättä ja lahkeita lyhentämättä (käänsin hakaneuloilla) ja loppuillasta alkoi vatsaa kutittelemaan siihen malliin, että löin housut pesuun. Eli jos on herkkä iho, niin suosittelen pesua ennen käyttöä – kuten mille tahansa vaatteelle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä kuva on otettu peilin kautta. Toivottavasti nämä farkut nyt sitten kestäisivät, ettei tartte taas ruveta uusia etsimään.

Varustelekasta ostin muutakin, mm. makuupussin sisuspussin ja hollantilaisen palvelushameen, mutta niistä lisää tuonnempana. Karhunkierrosta varten hankin kaikenlaista juttua tässä muutenkin mm. rinkan, kerraston, otsalampun, kuivapusseja, capri-housut… toki monille näille on muutakin käyttöä tiedoissa kuin vain tuo kesälomareissu. Ajattelin kuitenkin, että niistä on parempi kirjoittaa lisää sitten, kun on kokemusta käytöstä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s