Sienestyskamaa

Minä päätin alkaa sienestämään. Lapsena olen mummon kanssa käynyt sienessä joskus ja sienet on ollu aina kivempia poimittavia kuin jotkut marjat. Lapsuuden sienireissuilta on tosin syötävistä sienistä muistiin jäänyt vain punainen hapero, mutta silläkin pääsee jo pitkälle. Pariin otteeseen kävin sienessä kirjaston kirjan kanssa, mukana oli myös kangaskassi sienille ja joku vaan puukko. No puukko ärsytti heti, kun sieniä ei voinut putsata metsässä kunnolla. Kirja oli kyllä hyvä, mutta aina se vähän jännittää kirjaston kirjan kanssa juosta pitkin metsiä, ja vielä vähän tahmaisten ja multaisten sienien kanssa. Siispä oma kirja oli ensimmäinen sieniostos.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomalaisessa kirjakaupassa päädyin lopulta tähän Jarkko Korhosen sienioppaaseen. Aika samanlaisiahan ne sienikirjat lopulta on. Pari kertaa olen tämän kanssa ollut metsässä ja toisaalta on vähän semmoinen olo, että oisko sittenkin pitänyt ottaa joku toinen kirja. Ei tässä ole sinänsä mitään vikaa, minä en vaan yleensä tunnista löytämiäni sieniä tästä kirjasta. Eniten ärsyttää tatit, koska helposti saan selville että ok, tämä mysteerisieni on tatti, mutta sitten se ei sovi olemaan mikään ainakaan tämän kirjan tateista ja sitten se pitää jättää metsään ja koko ajan vaivaa, että entä jos se oliki joku herkkutatti. Onneksi tatit on yleensä niin madonsyömiä, että ne voi silläkin perusteella jättää metsään. Ehkä vika on vain minussa, koska kuvat on hyvät ja isot, kuvaukset on ihan perus. Ehkä löydän vain sieniä, joita ei tässä kirjassa ole.

Kirjan on siis kirjoittanut Jarkko Korhonen, biologi ja sienituntija. Luontoportissa hän vastailee ainakin siis sienikysymyksiin. Ja on muuten tosi oudoista sienistä ihmiset laittaneet kuvia, kannattaa tutustua. Kirjan on kustantanut Readme.fi, joka on osa Bonnieria. Kirja on painettu Porvoossa ja tämä minun on 2. uudistettu painos vuodelta 2016. Varsin tuore tapaus siis. Kirja maksoi Suomalaisessa kirjakaupassa 9,95 euroa.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Design Marketista ostin sitten sienikorin. Tai oikeastaan tämä kori pääsi käsityökoriksi ja vanha kori siirrettiin uusiin tehtäviin sienikoriksi. Kyseessä on siis Versodesignin pärekori. Tämä yksilö on tyyppiä kauppakori, ja kuten näkyy siinä on mustat nahkakahvat. Design Marketilla hinnasta sai muistaakseni parikymppiä pois eli 50 euroa oli hän. Sienikorimallia ei marketissa enää ollut tarjolla mutta tämäkin on hyvä. Ja eihän tämä sitten sienikoriksi edes päätynyt, vaan käsityökoriksi. Tämä on kaunis tavara, pidän siitä kovasti. Harmi, ettei Verson sivuilta löydy tietoa siitä, että mistä koivu on peräisin ja missä nämä valmistetaan. Täällä Helsingissäkö? Jossain ulkomailla? Oli miten oli, semmonen nyt on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAViimeksi sitten ostin sieniveitsen. Tämän ostin samalla kertaa, kun päätin lyödä viimeisen niitin hurahtamiseen ja hain Motonetistä sienikuivurin. Päätin tosin nimittää sitä kiivikuivuriksi, jottei sienet mene minua piiloon (toimi hyvin, kun menin kiiviin, löysin suppilovahveroita mutta en yhtään kiiviä). Samalla reissulla otin siis Marttiinin sieniveitsen (halvempaa Fiskarsia ei ollut meidän lähi-Motonetissä). Ei ole ollut valittamista, mutta en minä sitä olekaan vielä ehtinyt käyttää kuin kerran. Sieniveitsi maksoi 18,90 ja kuivuri 34,90. Kuivuria en ole vielä käyttänyt ollenkaan, olen laittanut sienet heti ruuaksi.

Marttiinin puukko minulla onkin, ja siellä on lisää juttua Marttiinista. Tätä veistä ei ilmeisesti ole tehty Suomessa, koska pakkaukseen oli laitettu alkuperäisen paperin päälle semmoinen, jossa ei made in Finlandia tms. lukenutkaan.

 

Nyt on siis kaikkea sienestämiseen ja sienien säilömiseen tarvittavaa, puuttuu vain aika lähteä sieneen. Mistähän sitä saisi ostettua? Haluaisin myös huomauttaa, että vielä olemme molemmat hengissä, vaikka olemme syöneet luonnosta poimittuja sieniä ilman tämän suurempaa asiantuntemusta. Yhdet sienet olikin pahan makusia ja ne laitoin pois.

Lopuksi vielä iloksenne musiikkia. Olette ehkä tutustuneet Antero Raimo & Ovet -yhtyeen kappaleeseen Mustikanpoiminta (kuunnelkaa jos ette ole), mutta myös sienistä on olemassa varsin opettavainen laulu. Nimittäin Kuha.n Opi tuntemaan sienet. Kas tässä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s