Pikku Kakkonen -t-paita

Paljon onnea 40-vuotias Pikku Kakkonen! Syntymäpäiväsi kunniaksi esittelen yhden t-paitakokoelmani helmistä, eli t-paidan ohjelman logolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän mustan paidan olen ostanut ihan itse Ylen nettikaupasta, joka on tosin lopettanut toimintansa 2015. Paita on herättänyt suurta ihailua esim. kadulla. Jonnekin olin pyöräilemässä ja piti pysähtyä liikennevaloihin. Tien toiselta puolelta kuulin äidin sanovan lapselleen: “Pitää kysyä häneltä mistä se on” ja valojen vaihtuessa paidan alkuperää tiedusteltiinkin. Työpaikalla paita taas herätti hieman hämmentynyttä huvitusta, mutta olivat varmaan kateellisia.

Täytyy tunnustaa, että en kyllä ole aktiivisesti ohjelmaa seurannut ihan viime aikoina. Kissat -pätkiä katsoin viimeksi Areenasta. Kun olin kohderyhmäikää, niin ohjelmistossa oli Rölli ja Pelle Hermanni. Rölli on kyllä ehdoton suosikki. Ulkomaisista sarjoista Pat ja Mat on suosikkini. Ehkäpä niistäkin osaltaan on peräisin tämä loppumaton usko omiin kykyihini asiassa kuin asiassa.

Paita on valmistuslappujen mukaan luomupuuvillaa ja sen on valmistanut Continental Clothing. Tämä paita on jo muutaman vuoden vanha mutta se on pysynyt hyvässä kunnossa ja on mukava päällä.

#pikkukakkonen40 #älälopetaleikkimistä

Advertisements

Harmaa mekko

Tämä harmaa paisley-kuvioinen mekko on ostettu Uffilta vajaa vuosi sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaapista otettuna se on nyt vähän ryppyinen helmasta. Mekko on jonkun itse tekemä. Siinä on vaaleanpunainen vuori ja kuminauha vyötäröllä. Se on kyllä huolellisesti tehty, hihat ovat minusta kauniit. Harvoin kirppareilta löytyy mekkoja, jotka sopivat päälleni mutta tässä on nyt semmoinen poikkeus. En usko, että tämä on kovin vanha, kangas ja napit näyttävät sen verran uusilta. Hauska mekko kuitenkin. Tämä mekko maksoi 18 euroa.

Paisley-kuvion nimi tulee Skotlantilaiselta paikkakunnalta, jossa oli paljon tekstiilituotantoa ja myös näitä kuvioita kudottiin. Kuvio on alunperin persialainen. Wikipediasta voi lukea lisää tästä pisarakuviosta.

Mallinukke pukeuitui nyt ensimmäistä kertaa mekkoon ja oli kyllä vaikeaa. Vyötärö oli hankala keplotella päälle mutta onnistuipas lopulta kuitenkin. Ehkä tämäkin on nyt vain semmonen asia, joka vaatii vähän harjoittelua.

Ompelunukke

P1030354.jpgJoskus sitä tuntee itsensä niin yksinäiseksi. Onneksi minulla on näitä kavereita. Sain ainakin jonkinmoiseen pysyväislainaan ompelu/sovitusnuken. Tuli kansallispuvun takin hihoja laittaessa hankalaksi jatkuvasti kinua miestä laittamaan takki päälle ja pois ja päälle ja pois. Muistin sitten sukulaisella olevan sovitusnuken ja sainkin sen lainaan, tai omaksi, mutta minusta se on lainassa.

Tässä nukke nyt tosiaan esittelee kansallispuvun takkia. Nukke on nyt säädetty mahdollisimman hyvin vastaamaan mieheni mittoja, mikä on kyllä vähän hankalaa tämmöiselle naisvartaloiselle nukelle. Pääasia että takki voi jonkun hartioilla levähtää. Näin isolle takille on muutenkin parempi että se saa olla suorana kuin että se olisi nyyttinä pussissa. Henkarillakin se toki riippui odottamassa työpäivät ja yöt siinä vaiheessa kun olkasaumat sain ommeltua. Takki näyttääkin joltain kun se on jonkin oikean muodon päällä. Ei se olekaan vaan kauhean raskas möykky kangasta, sehän onkin ihan takin näköinen.

Erityistä huomiota voitte kiinnittää napinläpiin, joita olen tänäänkin sormenpäät verillä ommellut; nyt ne ovat valmiit. Vielä kymmenen nappia (vaikka takkia ei ole tarkoitus napittaa kiinni), helman siistiminen ja kaulus.

Nukkea on vähän hankala minusta säätää. Säätöpyörät ja mekanismi on kaikki muovia ja ajan kuluessa se mennee rikki, jos kovin paljon pitää muutoksia tehdä. Löysin ainakin yhdet ohjeet säätöjen tekemiseen, kuvassakin näyttää esiintyvän samanlainen nukke. Noissa ei kuitenkaan kerrota miten tuota vartalon pituutta säädetään. Paketissa ei ollut enää ohjeita sisällä.

Nyt minulla on siis styroksipäälle kaveriksi ylimääräinen vartalo. Se on niin iso tietenkin että sen on pakko jossain esillä sitten seisoskella koko ajan (kauhea tyrkky). Onneksi on näitä kansallispukuprojekteja jonossa niin voi sitten sovitella niitä. Ja nyt voin kuvata nuken päällä myös tänne omia vaatteita, ei tartte henkareilla roikotella. Housuja tälle torsolle ei kyllä saa ylle, kun sen ainoa jalka on tuossa keskellä.