Sienestyskamaa

Minä päätin alkaa sienestämään. Lapsena olen mummon kanssa käynyt sienessä joskus ja sienet on ollu aina kivempia poimittavia kuin jotkut marjat. Lapsuuden sienireissuilta on tosin syötävistä sienistä muistiin jäänyt vain punainen hapero, mutta silläkin pääsee jo pitkälle. Pariin otteeseen kävin sienessä kirjaston kirjan kanssa, mukana oli myös kangaskassi sienille ja joku vaan puukko. No puukko ärsytti heti, kun sieniä ei voinut putsata metsässä kunnolla. Kirja oli kyllä hyvä, mutta aina se vähän jännittää kirjaston kirjan kanssa juosta pitkin metsiä, ja vielä vähän tahmaisten ja multaisten sienien kanssa. Siispä oma kirja oli ensimmäinen sieniostos.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomalaisessa kirjakaupassa päädyin lopulta tähän Jarkko Korhosen sienioppaaseen. Aika samanlaisiahan ne sienikirjat lopulta on. Pari kertaa olen tämän kanssa ollut metsässä ja toisaalta on vähän semmoinen olo, että oisko sittenkin pitänyt ottaa joku toinen kirja. Ei tässä ole sinänsä mitään vikaa, minä en vaan yleensä tunnista löytämiäni sieniä tästä kirjasta. Eniten ärsyttää tatit, koska helposti saan selville että ok, tämä mysteerisieni on tatti, mutta sitten se ei sovi olemaan mikään ainakaan tämän kirjan tateista ja sitten se pitää jättää metsään ja koko ajan vaivaa, että entä jos se oliki joku herkkutatti. Onneksi tatit on yleensä niin madonsyömiä, että ne voi silläkin perusteella jättää metsään. Ehkä vika on vain minussa, koska kuvat on hyvät ja isot, kuvaukset on ihan perus. Ehkä löydän vain sieniä, joita ei tässä kirjassa ole.

Kirjan on siis kirjoittanut Jarkko Korhonen, biologi ja sienituntija. Luontoportissa hän vastailee ainakin siis sienikysymyksiin. Ja on muuten tosi oudoista sienistä ihmiset laittaneet kuvia, kannattaa tutustua. Kirjan on kustantanut Readme.fi, joka on osa Bonnieria. Kirja on painettu Porvoossa ja tämä minun on 2. uudistettu painos vuodelta 2016. Varsin tuore tapaus siis. Kirja maksoi Suomalaisessa kirjakaupassa 9,95 euroa.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Design Marketista ostin sitten sienikorin. Tai oikeastaan tämä kori pääsi käsityökoriksi ja vanha kori siirrettiin uusiin tehtäviin sienikoriksi. Kyseessä on siis Versodesignin pärekori. Tämä yksilö on tyyppiä kauppakori, ja kuten näkyy siinä on mustat nahkakahvat. Design Marketilla hinnasta sai muistaakseni parikymppiä pois eli 50 euroa oli hän. Sienikorimallia ei marketissa enää ollut tarjolla mutta tämäkin on hyvä. Ja eihän tämä sitten sienikoriksi edes päätynyt, vaan käsityökoriksi. Tämä on kaunis tavara, pidän siitä kovasti. Harmi, ettei Verson sivuilta löydy tietoa siitä, että mistä koivu on peräisin ja missä nämä valmistetaan. Täällä Helsingissäkö? Jossain ulkomailla? Oli miten oli, semmonen nyt on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAViimeksi sitten ostin sieniveitsen. Tämän ostin samalla kertaa, kun päätin lyödä viimeisen niitin hurahtamiseen ja hain Motonetistä sienikuivurin. Päätin tosin nimittää sitä kiivikuivuriksi, jottei sienet mene minua piiloon (toimi hyvin, kun menin kiiviin, löysin suppilovahveroita mutta en yhtään kiiviä). Samalla reissulla otin siis Marttiinin sieniveitsen (halvempaa Fiskarsia ei ollut meidän lähi-Motonetissä). Ei ole ollut valittamista, mutta en minä sitä olekaan vielä ehtinyt käyttää kuin kerran. Sieniveitsi maksoi 18,90 ja kuivuri 34,90. Kuivuria en ole vielä käyttänyt ollenkaan, olen laittanut sienet heti ruuaksi.

Marttiinin puukko minulla onkin, ja siellä on lisää juttua Marttiinista. Tätä veistä ei ilmeisesti ole tehty Suomessa, koska pakkaukseen oli laitettu alkuperäisen paperin päälle semmoinen, jossa ei made in Finlandia tms. lukenutkaan.

 

Nyt on siis kaikkea sienestämiseen ja sienien säilömiseen tarvittavaa, puuttuu vain aika lähteä sieneen. Mistähän sitä saisi ostettua? Haluaisin myös huomauttaa, että vielä olemme molemmat hengissä, vaikka olemme syöneet luonnosta poimittuja sieniä ilman tämän suurempaa asiantuntemusta. Yhdet sienet olikin pahan makusia ja ne laitoin pois.

Lopuksi vielä iloksenne musiikkia. Olette ehkä tutustuneet Antero Raimo & Ovet -yhtyeen kappaleeseen Mustikanpoiminta (kuunnelkaa jos ette ole), mutta myös sienistä on olemassa varsin opettavainen laulu. Nimittäin Kuha.n Opi tuntemaan sienet. Kas tässä.

Roskalavojen löytöjä

Ahkerasta työskentelystä huolimatta olen ehtinyt käydä roskalavoja penkomassa. Ekalta roskalavalta löytyi kiva pieni pöytä vanhan Ikean Lack-pöydän tilalle. Pesun ja ruuvien kiristelyn jälkeen pöytä asettui paikoilleen. Ehdottomasti parempi kuin Lack.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pöydän kannen koko on 66 x 38 cm ja pöydän korkeus on 45 cm. Tuo kansi ei ole alkuperäinen, vaan se on siihen laitettu jälkeen päin. Yksi ruuveista ei mene pohjaan, vaan jää pari milliä kannen yläpuolelle. Tässä kuvassa se ei näy. Pidän pöydän jaloista ja tuosta alatasosta paljon. Alataso on siis ritilä vain.

Samalta lavalta löytyi jännä lasipullo. Pullo korkkeineen on 12 cm korkea ja se vaikuttaa minusta puhalletulta. Ainakaan pullossa ei näy saumoja ja muoto on vähän epätasainen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta enhän minä dyykkaa vain itseäni varten, ajattelen myös muita – ja samalla vähän itseäni. Kissalle löytyi nimittäin katollinen vessa. Nyt ei pitäisi puruja enää lennellä niin paljon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäinen käyttökerta ainakin vähän kissaa jännitti, mutta sen jälkeen ei ole ollut moksiskaan. Toinen vessa siirrettiin yläkertaan mutta siellä ei ole tullut asioitua kai ollenkaan. Laatikko oli toki likainen kun sen lavalta hain mutta pesin sen ensin mäntysuovalla ja harjalla ja sitten vielä toiseen kertaan rätillä ja yleispuhdistusaineella. Likaa lähti, jotain toisen kissan rasvaa tms. mustaa.

Tämän vessan on valmistanut Europet Bernina. Ilmeisesti hollantilainen yritys, ainakin sinne se on rekisteröitynyt. Ei mitään käsitystä missä mitään valmistetaan tai mitään. Mutta kiva, että varaosiakin saa. Tämänkin vessan luukku on jonnekin häipynyt ennen meille tuloa, on siis mahdollista saada uusi, kuten myös noita klipsejä joilla kansi on pohjassa kiinni. Kätevää! Suomessa näiden tuotteita myyvät ainakin Faunatar ja Megaeläin. Pääasia oli kyllä taas, ettei mitään tarvinnut maksaa ja kissa on tyytyväinen. Ja minä olen tyytyväinen, kun purua leviää vähän vähemmän pitkin taloa.

Kissan lisätarvikkeita

Kissalle on tullut osteltua kaikenlaisia tarvikkeita lisää vielä tässä. Viimeksi tänään kävin ostamassa kynsisakset. Ikinä ennen en ole kissan kynsiä leikannut mutta tänään tuli sitäkin kokeiltua. Meidän kissa arkailee ja takakynnet varsinkin ovat jääneet kuluttumatta. Kissa rapsuttelee takajaloilla itseään ja on saanut ainakin pieniä haavoja aiheutettua leukaansa. Ja minulle vatsaan. Mutta nyt on kynnet varovasti leikattu Mustin & Mirrin valmistuttamilla saksilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sakset maksoivat 5,90 ja ne on valmistettu Kiinassa. Sakset ovat aika pienet, isompisormisella voi olla jo vaikeuksia näiden käytössä. Mustin & Mirrin brändi näille on nimeltään Little & Bigger.

Samalla nimellä kissalle on ostettu myös silityshanska. Viralliselta nimeltään kumisukakinnas.

Tästä kissa tykkää kyllä ihan älyttömästi. Toisella puolella hanskaa on sii spieniä nystyjä ja toisella puolella tuollaista sileää kangasta. Karvoja tämä kerää kivasti ja nysty varmaan hieroo kissaa. Lisäksi pinta-ala on aika iso. Hanskan sisällä on nauha, jonka alle omat sormet saa laitettua. Ranteessa on myös tarranauha jolla hanskan saa kiristettyä tiukalle. Tämä maksoi 9,90 ja tämäkin on tehty Kiinassa.

Vielä yksi Mustin ja Mirrin tuote on tullut hankittua, nimittäin lelu. Tämä oli alennuksessa ja maksoi 50 senttiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä sulkapantteri on tähän mennessä ainoa, jolla kissa on tiettävästi suostunut leikkimään. Tämänkin tiedämme vain siitä, että lelu vaihtaa toisinaan yön aikana paikkaa ja toisinaan myös kuulemme sisällä olevan helistimen/kulkusen kilinää. Ja Kiinassapa hyvinkin on hän valmistunut.

Isoin ostos mikä kissalle on hankittu on kiipeilypuu. Puu tilattiin Zooplussasta. Pitkällisen selailun jälkeen löysin miellyttävän näköisen, kokoisen ja hintaisen puun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puu maksoi 99,99 ja lisäksi saimme kavereilta alennuskoodin. Samassa tilauksessa tosin tuli myös ruokaa, joten koko loppusummasta väheni siis 10 %. Puu on nimeltään Chocolate paradise II. Suuressa saksalaisuudessaan Zooplus on kuvannut puun jokaisesta mahdollisesta kulmasta, joten voitte tuolta nettisivuilta katsella tarkemmin.

RatkaisivimmOLYMPUS DIGITAL CAMERAat ominaisuudet juuri tämän puun valinnassa olivat lähinnä ulkonäkö sekä se, että nuo pehmusteet saa irti ja pesukoneeseen. Tähän mennessä kissa on vähän raapinut pylvästä ja ilmeisesti ensimmäisellä tasolla käynytkin mutta ylemmäs se ei ole uskaltanut, vaikka houkutukseksi on laitettu raksuja. Mökin katolla ollut peti on ollut kissan kanssa saunassa, ja peti onkin kissan ehdoton suosikki. (Kissa saattaa näyttää kuvassa äreältä, mutta se johtuu salamavalosta.) Pedin reunoja kissa yleensä tamppaa lähes maanisesti etutassuillaan.

Olisi edelleen kiva tietää myös näistä eläinten tavaroista, että kuka kumma näitä tekee ja missä. Ilmeisesti se ei ole ihmisten mielestä niin tärkeää.

Ylemmässä kuvassa näkyy pyyhkellä vuoratussa nojatuolissa myös tyyny, jonka ostin kierrätyskeskuksesta ehkä vähän kissaa ajatellen. Tuolissa kissa makoilee lähinnä öisin kun emme ole katselemassa. Tyyny maksoi kierrätyksekuksessa noin kolme euroa, muistelisin.

Kierrätyskeskuksesta löysin kissan ruokakupeille myös tarjottimen alustaksi. Kissa kun paljastui vähän sottaavan syödessään. Tarjottimessa ei ollut hintalappua ja tiskillä sovittiin sille hinnaksi muistaakseni euro.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Löysin Backmanista hyvän tiivistyksen Jonas Forthin blogista.

Vielä lopuksi yksi kuva kissasta, koska ostin sille tänään kokeeksi vinkulelun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lelu on aseteltu kuvausta varten noin, ihan bestiksiä kissa ja vinkunorsu eivät vielä ole. Eilen eläinvideoita katsoessa kissa vähän kiinnostui pätkästä jossa koirat leikkivät vinkulelulla ja ajattelin alekorissa noita nähdessäni että kokeillaan. Alennuksen jälkeen norsu maksoi 1,47 euroa.

Huh, nyt on kissan tavarat ajan tasalla.

Kissa

Kissa on asustanut meillä nyt kohta kuukauden ja sopeutumista on tapahtunut, vaikka kissa on edelleen tosi arka. Kissan turvapaikka on saunassa, josta se tulee pois vasta illalla, kun sillä on nälkä. Yöllä se tekee seikkailuja asunnossa ja maukuu, mutta sauna on sille tärkeä paikka. Pari kertaa kissa on ajettu sieltä pois ja tämä on aiheuttanut mm. piiloutumista kirjahyllyyn ja sängyn alle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kissa on siis hankittu Hesyltä ja luovutusmaksu oli 50 euroa. Kissa on sirutettu, tatuoitu, leikattu ja rokotettu. Tämä kissa on naaras ja ennen sterilointiaan se oli saanut yhdet pennut mutta ne kaikki kuolivat. Kissan iästä ei ole tietoa.

Tämä kissa ei osaa leikkiä tai ainakaan vielä se ei ole meidän kanssa intoutunut leikkimään. Kissa ei osaa myöskään avata ovia tassulla. Kissa kiinnostuu pienistä äänistä, kuten varpaitten heiluttamisesta ja lauteen rapsuttamisesta kynnellä tai sormella. Kissa tykkää myös kinkusta ja nakeista, jopa niin paljon että nuolee saunan lauteita ja ikkunalautaa kauan herkun syömisen jälkeen. Sormianikin se on herkkujen tarjoilun jälkeen nuollut – ja purrut. Ja yllättynyt sormien eläväisyydestä ja minun parkaisusta. Tämä kissa ei vaikuta olevan mitenkään nirso. Ruoan se syö melkein kaikki ja vettäkin menee. Kissa taitaa vieläkin pelätä, että jokainen ateria, jonka se löytää, on viimeinen eikä uutta tule, ja siksi on parasta syödä kaikki heti.

Kissa tykkää nyt silittämisestä, ainakin saunassa. Aluksi kissa ei reagoinut silityksiin oikein mitenkään mutta tutusmisen ja silityshanskan käytön jälkeen silityksestä on tullutkin tosi kiva juttu. Kissa on vain tosi sähköinen, kun se kaiket päivät oleilee kuivassa saunassa, ja olemmekin antaneet toisillemme tosi ärhäköitä sähköiskuja. Karvaa kissasta lähtee isoina tuppoina. Se tuntuu olevan jotain paksumpaa talvikarvaa. Karvojen ja kissanhiekkamurusten perusteella voi aamulla seurailla kissan yöllisiä reittejä.

Kissalla ei ole varsinaista nimeä, minä sanon sitä pääasiassa killiksi. Muutamia nimiehdotuksia olen esittänyt mutta kissa on vaan Kissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kissan perustarvikkeet

Meille tulee kissa! Se tulee torstaina. Jee, jännittää.

Kissaa varten käytiin eilen ostamassa perusasioita. Nehän ne melkein kalleinta kissassa on. Asioimme Megaeläin-kaupassa.

Ensiksi katsottiin kissalOLYMPUS DIGITAL CAMERAle hiekkalaatikko. Valittiin nyt ihan tämmöinen peruslaatikko vaan ja sille kaveriksi ihan tavallinen kakkalapio. Lapioissa vähän katsoin reikien kokoa mutta muuten ihan sama. Värilläkään ei ollut väliä vaan otettiin se mikä oli telineessä ensim–mäisenä.

Laatikko on Racinelin Calla ja se on valmistettu Kiinassa. Racinel on osa Best Friend Groupia, joka alunperin oli Puijon Nahkatuote. Kaikenlaista lemmikkitavaraa siis valmistavat ja myyvät he. Moitin sitä, ettei tarra lähde laatikosta irti siististi. Laatikko maksoi 15,90 ja lapio 2,50. Lapion alkuperästä ei ole mitään tietoa.

Sitten kissa tarvitsee myös ruokaa, joten ostimme sille ruokakippoja. Yksi raksuille, yksi märälle ruoalle ja yksi vedelle. Näissä kriteereinä oli lähinnä fiksu koko ja mustaraitaiset metalliset sopii mattoon joten otin ne. Vedelle haluttiin vähän isompi ja jotenkin erilainen että sen tietää vesikupiksi. Nuo raitaiset oli 2, 5 dl ja kalakuvioinen 3 dl. Ruostumatonta terästä ovat he ja kaikissa on semmoinen kumipohja, ettei ne liiku sitten ympäriinsä kissan syödessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kupit ovat kaikki ruostumatonta terästä. Mustat olivat 3,90 kappale ja kalakuvioinenkin taisi olla 3,90.

Koska kissa pitää jollain tuoda tänne kotiin ja ehkä joskus käyttää myös eläinlääkärissä, ostettiin sitä varten myös kuljetuskoppa. Valittiin tällainen kokoontaitettava kassimallinen koppa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä maksoi 39,90. Muuta infoa siitä ei sitten ollutkaan tarjolla.

Sitten katsottiin kissalle vielä pari lelua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kalan on valmistanut Duckyworld ja sen sisällä on kissanminttua. Ajateltiin, että jos kissaparalle olisi jotain miellyttävää tarjolla. Kala maksoi ehkä 5,95. (Kuittia on hankala tulkita kun kaikki asiat ovat nimellä “kissatarvike”.) Kepukan päässä on kulkunen ja nahkanauhoja. En tykkää niistä höyhenjutuista kun ne menee niin äkkiä hajalle ja sitten höyheniä on joka paikassa. Ehkä nämä nahat kestää vähän paremmin. Kepukka oli ehkä 7,20 – se on ainakin ainoa hinta mikä kuitissa on vielä käyttämättä. Yhteensä kissan aloituspakkaus meille oli siis 83,15 (ei sisällä kissaa). Puolet summasta kuitattiin joululahjarahoilla. Olen pettynyt siihen, ettei näissä eläinten tavaroissa kerrottu yleensä valmistajasta tai valmistusmaasta mitään. Aika omituista.

Sitten piti vielä kiepata Clasohlsonille, koska yksi kirjahylly pitää vielä laittaa seinään kiinni yleisen turvallisuuden vuoksi. Ajatuksena on laittaa apuhylly ja sitten kissa voisi halutessaan hypätä hyllyn päälle tarkkailemaan. Tätä varten tarvitaan kulmarautoja. Kulmaraudat on valmistettu Taiwanissa ja ne maksoivat 4,50 euroa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Nyt vain sitten kissaa odottelemaan. Koska eläimet lainsäädännöllisesti kuuluvat irtaimeen omaisuuteen, niin kissastakin tulee vielä tarkempi esittely, kunhan siihen vähän tutustutaan. Tämä ei kuitenkaan muutu kissablogiksi (kuten tämä ei muuttunut ruoka- tai muotiblogiksikaan), kissa on tässä yhteydessä vain osa esiteltävää irtaimistoa siinä missä nämä kissan tavaratkin.